Eläintarhanhoitajana

Viime keväänä Estellen vanhemmat lähtivät viikoksi Turkkiin ja tarvitsivat eläinkatraalleen hoitajan siksi aikaa. Olin onnistunut lepertelemään heidän koirilleen niin lahjakkaasti, vaikkakin suomeksi, että pyysivät minua. Varsinkin ranskanbuldoggi Unelma on herkkänä yksilönä vaikea tapaus, mutta aina minut nähdessään ylitsepursuavan kiihkeä suudelmissaan, joten Marcel ja Eveline päättelivät Unelman välttyvän suuremmilta traumoilta, jos minä tulisin asumaan heille siksi aikaa ja hoidan kaikki muutkin eläimet siinä samalla. Ja niitä eläimiähän riittää: näiden kolmen koiran lisäksi toistakymmentä kissaa (ja lisää syntyi viikon sisällä…), poni, hanhi, ankka, kolme kanaa, kukko, kaksi papukaijaa, neljä undulaattia, kolme viiriäistä ja kani. Koko tämä karja asustaa Rochessauven kylässä tavallisella omakotitalotontilla. No eipä silti, talon ja kirkon välissä on vielä naapurin iso lehmälauma.

Koiria on siis kolme: Unelma (ransk. Ulema), joka on viisivuotias ranskanbuldoggityttö, Keke (ransk. ehkä Gue-Gue), kymmenvuotias pönäkkä mäyräkoiraa muistuttava vanha pappa ja Pämppä (ransk. Pimpim), kolmivuotias sileäkarvainen kääpiömäyräkoirapoika, kaikki huonosti käyttäytyviä… Minulle jäi Evelinen auto työmatkojani varten ja evästykseksi sain, ettei tarvitse välittää, vaikka kaikki koirat ryntäävät auton rinnalla räksyttäen, senkun paina kaasua, kyllä ne sitten kotiin palaavat… No huhhuh, minä painoin kaasua ja palattuani löysin aina kaikki kolme koiraa kotitontilta. Majoittauduin talon päätyyn rakennettuun vierashuoneeseen ja lopulta kaikki koirat suostuivat nukkumaan kanssani. Unelma oli juuttunut turvallisesti Marcelin sänkyyn, kunnes keskellä yötä tuli ikävä. Heräsin sydäntäsärkevään ulinaan ja kävin hakemassa sen huoneeseeni, kantaen, muuten se ei olisi tullut. Sen jälkeen ei ollut majoitusongelmia, Unelma ja Pämppä nukkuivat vielä kaiken lisäksi mieluiten peiton alla. Onneksi sänky oli iso.

Koirat sängyllä, Keke, Unelma ja Pämppä,

huom. hanhi ikkunan takana

No entä ne kissat sitten! Niitä piisaa, alun toistakymmentä omien laskelmieni mukaan, mutta päivittäin sinne ilmaantui uusia naamoja, joten tarkkaa lukua en tiedä. Pämppä tosin hätisteli kaikki vieraat kissat pois tontilta. Liinavaatekaapista löytyi kaksi vastasyntynyttä pentua juuri ennenkuin Marcel ja Eveline olivat lähdössä, joten sinne täytyi järjestää äitikissalle esteetön pääsy. Koirat haistelivat nurkkia niin innokkaina, että pentuja taisi olla muuallakin, tavaraa vaan oli joka paikassa niin paljon, että nurkkien tutkiminen oli jokseenkin mahdotonta.

Varsinkin Pämppä varasteli mielellään lastenlasten pehmoleluja ja raahasi niitä pihalle. Yhtenä aamuna, kun ajoin pihalle aamujuustojen jälkeen, Unelma tuli vastaan kantaen jotain. No se ei osoittautunutkaan enää niin pehmoiseksi, se oli kuollut kissanpentu! Loput kolme löysin elävänä eläintenruokakomerosta terassilta. Kaikki kolme koiraa olivat niin häpeissään, etteivät tulleet ollenkaan tervehtimään, vaan menivät suoraan nukkumaan sänkyyni muina miehinä. Oli tainnut olla vähän rajut leikit ja pikkukissa pääsi hengestään. Seuraavana päivänä nämä pennut olivat keksineet hyvän suojapaikan; olohuoneen parven rapusten alla oli mukavaa sokkeloa ja kiipeilytelinettä, eikä koirat päässet sinne, vaikka Unelma kyllä yritti. En tiedä, oliko se murhan- vai vauvanhimoa, mutta kovin se oli kiinnostunut pennuista.

Verenhimoinen Unelma saalistamassa…

Oma lukunsa oli sitten tämä siipikarja. Pönäkkä hanhi potpotti aluksi mahtailevasti kuin talon herra ikään ja sen perässä vaapotti ankka mielinkielin huohottaen. Hanhi kuitenkin tottui minuun nopeasti ja lopetti urputtamisensa, ankka vaan jatkoi nyökyttelyään ja hanhen mielistelyä. Ne käyttivät uima-altaan suojapressua kylpyammeenaan nyt kun oli satanut sen verran, että pressun päällä oli viitisen senttiä vettä. Hanhi varsinkin suoritti joka päivä perusteellisen kylpemisen ja kainaloidenpesun. Ankka sitä vastoi piipahti aina sisällä, mikäli ovi oli jäänyt tarpeeksi auki. Pari kertaa jouduin ajamaan sen pois olohuoneesta ja korjasin kakat. Ja niitä kakkoja riitti! Sekä hanhi, ankka että kanat kävivät mieluiten kakalla terassilla, jota jouduin letkulla ruiskuttamaan pari kertaa päivässä, etten liukastuisi.

Herra Hanhi ja perässä mielistelevä Ankka

Kanoja oli kolme, lisäksi komea, oranssi kukko, jolla oli after-ski-saappaat jalassa, sellaiset karvaiset. Kaikki linnut piti sulkea illalla aitaukseen, ettei ketut niitä syö. Yhtenä iltana tulin vasta yhdeksän aikaan kotiin ja menin katsomaan, onko kaikki linnut aitauksessa, mihin ne yleensä omatoimisesti menivät pimeän tullen. Kaikki muut olivat paitsi ankka. Lähdin etsimään sitä ja löysin sen uima-altaalta. Sain sen vihdoin ajettua talon toiselle puolelle, mutta eikös muut olleetkin sillä aikaa tulleet pois aitauksesta! Onneksi kirosanat on keksitty! Kaikki muut sain käännytettyä, ankan mukaanlukien, mutta kukkopa ei halunnutkaan mennä takaisin aitaukseen. En saanut sitä millään sinne, varsinkin kun Pämppä ja Unelma häiritsivät innokkaasti ajamistani. Menin sitten syömään vähäsen ja odotin pimeän tuloa ja sen jälkeen lähdin katsomaan taskulampun valossa, oliko herra suvainnut palata karsinaan. Ei ollut! Löysin sen lopulta olohuoneen edestä terassilla sikiunessa. Nappasin sen kanalooni ja sen kiljumisesta välittämättä kannoin sen raivona aitaukseen. Oli herra jokseenkin nöyryytetyn näköinen, kun sen pikkukanaset näkivät tämän nolon tilanteen. Seuraavana iltana kaikki olivat kiltisti menneet sinne minne pitikin. 

Kissoja ja kukko terassilla

Yhtenä iltana, kun tulin taas juustolasta, poni Ponkka (ransk. en tiedä) makasi kyljellään heinäpaalin vieressä ja huohotti raskaasti. Se yritti välillä nostaa päätään, välillä nousta kokonaan ylös, mutta turhaan. Selvästi teki kuolemaa! Soitin hädissäni Basseteille, Jacky juoksi kysymään lypsyllä olevalta Estelleltä, mitä tehdä, Estelle kun tietää kaiken hevosista, poneista ja aaseista. Estelle vain sanoi, ettei mitään hätää, se on vain liikalihava. Noin se on tehnyt ennenkin. Viidentoista minuutin kuluttua se sai vihdoin kangettua itsensä ylös ja jatkoi syömistä.

Täytyy myöntää, että sen viikon aikana oli hetkiä, jolloin totesin, että eläimiä voi olla liikaa!

Vielä pieni lisähuomautus: Marcel ja Eveline ovat molemmat eläkkeelläolevia lääkäreitä…