20.3.2009

Famille Basset

Kun asuimme La Mirandessa, lähin naapurimme oli vuohitila Périchonin perhe Basset. Pestauduin suht pian piiaksi juustoja tekemään ja Basseteille se sopi mainiosti. Oli jokseenkin mahdotonta saada ulkopuolista apua aamuisin klo 6.45–9.00. Minulle se sopi mainiosti, heräsin aamulla helposti, työmatkaan meni pari minuuttia ja yhdeksältä olin jo vapaa muihin hommiini. Jacky pystyi aamuisin lähtemään Estelleä auttamaan eläinten ruokkimisessa tai pääsi torille myymään ilman että täytyi ennen sitä nousta aamuyöstä juustoja tekemään.

Kun meidän La Mirande -aikamme päättyi, Bassetit eivät halunneet luopua piiastaan enkä minä Coironista. Niinpä teimme diilin: tulen asumaan Bassettien nurkkiin, »au pairiksi» helmikuusta heinäkuuhun, eli silloin kun apua tarvitaan. Teen juustot aamuisin ja sitten käyn vielä kääntämässä ne illalla, siihen menee tunnin verran, loppupäivän voin tehdä omia töitäni. Sehän sopi! Nyt olen toista kauttani täällä piikomassa asuen nyt »omassa talossani». Minulla on virallinen työsopimus, samanlainen mitä portugalilaisille sesonkityöläisille tehdään kun he tulevat viinirypäleitä poimimaan syksyisin.

Alussa en puhunut juuri ollenkaan ranskaa, mutta onneksi Jacky on ilmetty pedagogi. Hän pystyi neuvomaan minua niin selkeästi, että varsin nopeasti aloin ymmärtää mistä on kyse. Pitkän aikaa meni kuitenkin niin, että jos Estelle, Jacky ja minä keskustelimme, kaikki ranskaksi, Jacky joutui tulkkaamaan minua Estellelle ja Estelleä minulle, lasten puheesta puhumattakaan. Se taitaa olla yleismaailmallinen ilmiö, että nuoriso puhuu käsittämättömästi… Nyt jo selviän huomattavasti paremmin, hölötän mitä hölötän, pieleen tietenkin, mutta saan itseni ymmärretyksi. Nämä ranskalaiset antavat arvoa sille, että yrittää selvitä ranskaksi, heidän oma kielitaitonsa kun on niin surkea.

Ihmeen hyvin on mennyt tämä toisten nurkissa asuminen. Nyt tosin kun teen itse ruokani, sosiaalista kanssakäymistä ei ole ihan niin paljon kuin viime vuonna. Suurta hupiani on Bassettie ison ruokapöydän ääressä istuminen, kun sukua tai ystäviä on kerääntynyt syöminkeihin. On kuin istuisi keskellä ranskalaista elokuvaa ilman tekstitystä. Silloin on ihan mahdotonta ymmärtää mistä puhutaan, varsinkin kun kaikki puhuvat yhtaikaa. Jos minulle puhutaan suoraan, silloin useimmiten ymmärrän, mutta muuten keskityn ilmeiden ja eleiden seuraamiseen. Koskaan en ole tuntenut oloani ulkopuoliseksi.


Estelle, talon emäntä, tempperamenttinen viiden lapsen äiti, 130 vuohen, 400 lampaan, 4 hevosen, 4 aasin ym. eläinten hoitaja. Estelle lypsää vuohet, Jacky on vastuussa juustojen valmistuksesta.


Jacky, itte isäntä, hyväsydäminen, kaikkien rakastama. Tekee töitä aamunkoitteesta iltamyöhään, jos ei tilallansa niin sitten keskiviikkoisin ja lauantaisin torilla myymässä juustojaan.

Emeline, keskimmäinen ja ainoa tyttö, kirjoittaa tänä vuonna, mikäli ehtii… Hänellä on monta rautaa tulessa niin, ettei ole oikein keskittynyt koulunkäyntiin. Loistava organisoija, sosiaalinen, nopea…


Julien, esikoinen, on valmistunut Grenoblen yliopistosta huippuarvosanoin fysiikasta ja on nyt tekemässä väitöskirjaansa Pariisissa. Harrasti myös enduroa, niinkuin nuorempi veljensä, mutta joutuu todennäköisesti jättämään sen vähemmälle selkävammansa myötä.


Antoine, Ranskan huippuja endurossa (moottoripyöräilyn luotettavuusajo maastossa, kertoi Google), aloittanut juuri kansainväliset kilpailut. Opiskeli Grenoblessa siltainsinööriksi, mutta on nyt keskittynyt kilpailemiseen. 


Anselme, tuleva tilan isäntä, käy parhaillaan maatalouslukiota. Tekee jo aika paljon töitä kotona, silloin kun huvittaa… Ei ihan vielä ole niin sitoutunut kuin maajussin tulee, mutta varmaankin aikaa myöten. Aloittanut nyt myös enduron…


Lucas, kuopus, velmu, aina keksimässä jotain hullua huvittaakseen minua ja muita ja onnistuu siinä. Ketsuppipullot kuuluvat asiaan, sitä pistetään ruokaan kuin ruokaan ja paljon, paitsi minun tekemääni risottoon, josta olin todella otettu. Se maistui ilmankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti