9.5.2010

ANTIQUITES BROCANTE AUX 4 SOUS




Jos joskus ajelet Rhônen länsirantaa N86:sta ja tulet Meyssen pikkukaupunkiin (Valencen ja Montélimarin puolivälissä toispuoljokkee) ja jos on iltapäivä, käännypä sisämaahan päin D2:lle, ajele pari kilometriä - jos sitäkään - ja kohta oikealla näet ensin mitä ihmeellisempiä tavaroita, esineitä, koneita, laitteita aidan takana, sitten ison vanhan kivirakennuksen - ehkä vanhan tehdashallin - jonka katolla lukee »ANTIQUITES BROCANTE AUX 4 SOUS». Piipahda sisälle, jos se on auki. Kannattaa! Ei ostamisen vaan hämmästelemisen takia.



Etupiha on täynnä ihania – tosin ruosteisia – rautaisia puutarhakalusteita, yksi nelimetrinen Eiffeltorni, iso lintulampi, jonka yli voi kävellä siltaa pitkin - ja siis ihan oikea lintulampi, sorsia, ankkoja, joutsenia, ihan eläviä. Pöydillä ja hyllyillä on jos jonkinlaista roinaa, mutta niin sateen ja tuulen armoilla, että mitään kunnon tavaraa sieltä on vaikea löytää, mutta valokuvaajalle aarreaitta.



Ensimmäisen kerran siellä käydessäni jäin ihmettelemään outoa ääntä ja katoksen alta löysin kaksi kamelia… Onkohan ne myytävänä? Lisäksi aitauksessa oli pari aasia ja pikkulintuja oli lintuhäkeissä? No, jokaiselle jotakin… En nyt ollut kyllä kovin ihastunut kameliparkojen elinolosuhteista.

Ankkalammen kyljessä oli melkein nelimetrinen six-pack-vatsainen patsas ja ruosteinen pieni tykki… Lammen ylittävän sillan kupeessa vanha bensamittari.



Jos vain olisi oma puutarha täällä, näistä rautaisista puutarhakalusteista saisi ihanaa aikaiseksi, jos vähän viitsisi hinkata ja kunnostaa. Eivätkä ole edes pahan hintaisia. Vanhan talon kunnostajalle tämä paikka on aarreaitta, sisältä löytyisi huonekaluja jos jonkinlaista, tosin huonossa kunnossa, mutta kunnostamalla niistä saisi hienoja.


Varsinkin ulkona oleva tavara on lähinnä tämän tasoista, mutta ällistyttävää


Joku saattaa tarvita tällaistakin…


Jos olisi kampaamoa perustamassa, mutta rahat vähissä…


Pottia joka lähtöön


Jeesus ristillä ja ruosteinen saha…?


Patsaita kaikenlaisia, oikeanpuoleisessa mahdollisuus vaihtaa päätä…


Sisällä on sitten astetta parempaa tavaraa varsinkin yläkerrassa, mm. täytetty poro ja intialainen riksha enkelin suojeluksessa.


Ulkona on lasten leikkikenttä, johon on kerätty vanhoja laitteita, mm. tällainen, jollaisen muistan omasta lapsuudestani.


Riikinkukkoja tepastelee alueella vapaana ja kiljuvina. Olisi nyt saanut levittää pyrstönsä valokuvaajan iloksi.


En ollut tajunnut, että alue jatkuu vielä eteenpäin ja sieltä löytyy… seeproja! Kaksi seepraa yhdessä parin hurjannäköisen kiemurasarvisen pässin kanssa.


Eikä siinä vielä kaikki. Viimeisenä yllätyksenä köpötti muutama emu jostain nurkan takaa… Ehkä seuraavalla kerralla kun menen sinne, löydän vielä dinosauruksen poikasen jostain…