4.6.2009

Kesätukka lampaille

Viime tiistaina meillä oli jokakeväinen lampaitten keritseminen. Ardelaine, ardèchelainen osuuskunta, kerii helmi-kesäkuun aikana yli 200 lähitilan lampaat, keräävät villat ja tekevät niistä vaatteita, patjoja, peittoja, tyynyjä… korkealuokkaisia »lähivillatuotteita».

Sunnuntaina oli vähän sateenuhkaista, joten lampaat ajettiin laitumelta kotiin varmuuden vuoksi jo silloin, märkiä lampaita on hankala keriä. Hyvä että ajettiin, sunnuntai iltana tuli hirmuinen ukkonen ja rankkasade, lampaat onneksi lampolassa kuivassa. Maanantaina ne päästettiin pihalle esileikkaamaan nurmikko, jonka olin luvannut ajaa loppuviikosta.


Ekologisia ruohonleikkureita

Tiistaina Julien, Patrick ja Claire Ardelainesta tulivat aamulla heti seitsemän jälkeen, pystyttivät laitteensa ja ryhtyivät hommiin. Meitä oli kuusi henkeä apuvoimina niin, että keritsijöiden ei tarvinnut muuta kuin surruttaa koneillaan. Lampola oli siirrettävillä seinämillä jaettu osiin niin että keritsemättömät lampaat olivat toisella puolella, kerityt toisella puolella. 


Kuin sillit suolassa…

Kerrallaan 40-50 lammasta ajettiin koirien avulla pieneen karsinaan lähelle keritsemispistettä ja siitä apuvoimat nappasivat yksitellen lammasta takajalasta kiinni ja käänsivät selälleen. 


Vuoroaan odottelemassa

Kun lammas istuu takapuolellaan nojaten sitä pitelevän ihmisen jalkoihin, se on ihan rauhallinen, siitä tuskin tarvitsee pitää kiinni. Siinä se sitten odottelee vuoroaan, tarvittaessa sen kynnet leikataan, siis täydellinen kauneushoitola.
 

Keritsijöillä on selkiään säästääkseen roikkulaite, pehmustettu koukku vieterin päässä, jossa voi rentona rötköttää. He pyörittelevät jaloillaan lammasta, sen pää on kerijän jalkojen välissä, pitää vain pitää huolta siitä, ettei lammas pääse ponkaisemaan jaloillaan pois otteesta. 

Pitkin rauhallisin vedoin he leikkaavat sähkökoneillaan villat, lampaat ovat ihan rauhallisina heidän käsittelyssään. Kaunista katseltavaa, kuin tanssia… Jalat ja polvet työskentelevät koko ajan ja pyörittelevät pehmeästi lammasta ilman mitään väkivaltaa. Minun työnäni oli kerätä villoja säkkeihin sitä mukaan kun lammas oli keritty.


Kesätukka kaikilla

Uskomattoman tehokasta touhua! Viidessä tunnissa nämä kolme olivat kerineet 430 lammasta! Puoli kahdelta oli lampaat keritty, päästetty ulos, kaikki tavarat pakattu autoihin, villat punnittu, vaatteet vaihdettu ja sitten oli aika istahtaa pöytään nauttimaan pitkä, vähän myöhästynyt lounas. Ja seuraavana päivänä seuraavalle tilalle ja sama homma samalla tehokkuudella.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Enpä olekaan koskaan nähnyt kaljua lammasta, näyttää kieltämättä aika reppanalta. Mutta kiva kuulla, että lammas ei laita pahakseen keritsemistä.

    VastaaPoista