ANTIQUITES BROCANTE AUX 4 SOUS

Jos joskus ajelet Rhônen länsirantaa N86:sta ja tulet Meyssen pikkukaupunkiin (Valencen ja Montélimarin puolivälissä toispuoljokkee) ja jos on iltapäivä, käännypä sisämaahan päin D2:lle, ajele pari kilometriä - jos sitäkään - ja kohta oikealla näet ensin mitä ihmeellisempiä tavaroita, esineitä, koneita, laitteita aidan takana, sitten ison vanhan kivirakennuksen - ehkä vanhan tehdashallin - jonka katolla lukee »ANTIQUITES BROCANTE AUX 4 SOUS». Piipahda sisälle, jos se on auki. Kannattaa! Ei ostamisen vaan hämmästelemisen takia.

Etupiha on täynnä ihania – tosin ruosteisia – rautaisia puutarhakalusteita, yksi nelimetrinen Eiffeltorni, iso lintulampi, jonka yli voi kävellä siltaa pitkin - ja siis ihan oikea lintulampi, sorsia, ankkoja, joutsenia, ihan eläviä. Pöydillä ja hyllyillä on jos jonkinlaista roinaa, mutta niin sateen ja tuulen armoilla, että mitään kunnon tavaraa sieltä on vaikea löytää, mutta valokuvaajalle aarreaitta.

Ensimmäisen kerran siellä käydessäni jäin ihmettelemään outoa ääntä ja katoksen alta löysin kaksi kamelia… Onkohan ne myytävänä? Lisäksi aitauksessa oli pari aasia ja pikkulintuja oli lintuhäkeissä? No, jokaiselle jotakin… En nyt ollut kyllä kovin ihastunut kameliparkojen elinolosuhteista.

Ankkalammen kyljessä oli melkein nelimetrinen six-pack-vatsainen patsas ja ruosteinen pieni tykki… Lammen ylittävän sillan kupeessa vanha bensamittari.

Jos vain olisi oma puutarha täällä, näistä rautaisista puutarhakalusteista saisi ihanaa aikaiseksi, jos vähän viitsisi hinkata ja kunnostaa. Eivätkä ole edes pahan hintaisia. Vanhan talon kunnostajalle tämä paikka on aarreaitta, sisältä löytyisi huonekaluja jos jonkinlaista, tosin huonossa kunnossa, mutta kunnostamalla niistä saisi hienoja.

Varsinkin ulkona oleva tavara on lähinnä tämän tasoista, mutta ällistyttävää

Joku saattaa tarvita tällaistakin…

Jos olisi kampaamoa perustamassa, mutta rahat vähissä…

Pottia joka lähtöön

Jeesus ristillä ja ruosteinen saha…?

Patsaita kaikenlaisia, oikeanpuoleisessa mahdollisuus vaihtaa päätä…

Sisällä on sitten astetta parempaa tavaraa varsinkin yläkerrassa, mm. täytetty poro ja intialainen riksha enkelin suojeluksessa.

Ulkona on lasten leikkikenttä, johon on kerätty vanhoja laitteita, mm. tällainen, jollaisen muistan omasta lapsuudestani.

Riikinkukkoja tepastelee alueella vapaana ja kiljuvina. Olisi nyt saanut levittää pyrstönsä valokuvaajan iloksi.

En ollut tajunnut, että alue jatkuu vielä eteenpäin ja sieltä löytyy… seeproja! Kaksi seepraa yhdessä parin hurjannäköisen kiemurasarvisen pässin kanssa.

Eikä siinä vielä kaikki. Viimeisenä yllätyksenä köpötti muutama emu jostain nurkan takaa… Ehkä seuraavalla kerralla kun menen sinne, löydän vielä dinosauruksen poikasen jostain…

De Ferme en Ferme

Viime viikonloppuna oli vuotuinen « L'Ardèche de Ferme en Ferme »

-tapahtuma, maatilojen avoimien ovien – vai pitäisikö sanoa porttien – päivä. Ne maatilat, joilla on omaa tuotantoa - oli se sitten juustoa, vihanneksia, sikoja, hedelmiä, viiniä, mitä tahansa – avaavat porttinsa yleisölle esitelläkseen tuotteitansa ja työtänsä. Tämä Perichonin tila, missä olen piikomassa, on yksi suosituimmista varsinkin lapsiperheille, koska täällä on paljon eläimiä ja täällä voi täyttää vatsansa herkuilla. Kauniin sään ja hyvän maineen ansiosta lauantain ja sunnuntain aikana tänne ajoi pikkuteitä pitkin 3800 ihmistä, heistä lapsia yli tuhat! Viime vuosi oli katastrofi, sunnuntaina satoi kaatamalla… Onneksi useat olivat katsoneet säätiedotuksen ja tulivat jo lauantaina. Mutta tämä vuosi siis onnistui täydellisesti.

Tämä pariskunta toivotti tulijat tervetulleiksi

Perichonin tilalle.

Pikkupossujen jälkeen voi tutustua aaseihin.

Ne oli tuotu lähihakaan ihan tätä tilaisuutta varten.

Heti maanantaina talutimme ne takaisin vähän kauemmaksi,

koska aasiherra oli vähän liian innostunut

mylvimään yötäpäivää äänellä,

joka kuulostaa lähinnä ruosteiselta kaivonpumpulta.

Lampolan jälkeen reitti jatkui kilihaan sivu kohti »taloani»,

siitä oikealle ylös kohti kanoja, kaneja ja vuohia ja hevosia.

Pikkutyttö tutustumassa kiliin.

Kyllähän tuollaisella kierroksella ja raittiissa ilmassa alkaa huikoa! Ei hätää, Fabrice ja Martine olivat kiikuttaneet uuninsa ym. härvelit Privasin leipomostaan ja autotallista tuli viikonlopun leipomo. He aloittivat aamukolmelta ja syötävää valmistui iltaan asti, kysyntä oli kova. Materiaaleina oli Perichonin Picodon-juustot, omien kanojen munat, pâtét ja rilletit muilta tähän tapahtumaan osallistuneilta tiloilta. Tarjolla oli juustopiirakoita, patonkeja ja jälkiruoaksi omaa tuorejuustoa hunajan kera.

Huikopalaa tarjolla!

Kun vatsa oli täynnä, voikin sitten siirtyä ostoksille. Minun työnäni oli nyt niinkuin aiempinakin vuosina täyttää juustotiskiä, koska tunnen varastot paremmin kuin muut - paitsi tietenkin Jacky, mutta häntä tarvittiin muualla. Sukua, ystäviä ja naapureita oli talkoissa mukana, kaikki sujui vuosien harjoittelun jälkeen sujuvasti ja hyvässä hengessä.

Läksiäisiksi talo tarjosi vielä ilmaiset juomat:

kahvia, vettä, mehua, viintä.

Juustojen teosta oli tehty video, jota vierailijat voivat seurata.

Monet jäivät juttelemaan pitkäksi toviksi.

Kevätkö?

Onhan se ylellistä karata Suomen talvesta jo helmikuussa nauttimaan Etelä-Ranskan aikaisesta keväästä! Helmi-maaliskuun vaihteessa mantelipuut kukkivat jo tuolla alhaalla laaksossa, purot solisevat, linnut availevat ääntänsä… Aurinko lämmittää, silloin kun sumujen ja sateiden jälkeen käväisee tuolla taivaalla. Vuohet ja lampaat löytävät vihdoin jotain syötävää laitumilta.

Pikkukili harjoittelee ruohon syömistä

KUNNES:

Eikös eilen aamupäivällä, koleana, viluisena sellaisena, taivaalta alkoi tippua jotain ikävän tuttua: lunta! Ja sitä tuli, ja tuli ja tuli…

Estelle kiirehti päästämään raivona määkivät lampaat sisälle.

Työmatkani tänä aamuna

Iltapäivällä lumen tulo loppui, onneksi. Mutta eikös yöllä ollut satanut roiman verran lisää! Harmi, että kumisaappaat, jotka olin ostanut pari viikkoa sitten, olivat lyhytvartiset, olinhan ostanut ne sadetta enkä lunta varten. Aamulla, kun kahlasin terassin poikki juustolaan, höttö lumi livahti saappaanvarresta kastelemaan sukkani.

Luulin että tämä olisi riittänyt, kuva otettu eilen iltapäivällä.

Mutta ei, tämä samasta kohteesta aamulla!

Tässä sitä nyt värjötellään sisällä ja katsellaan talvista maisemaa. Lumen sulamisesta ei tietoakaan, lämpötila pysyttelee nollan molemmin puolin ainakin neljä seuraavaa päivää. Jacky kertoi aamulla, että noin 150 lammasta on vielä jossain tuolla laitumella, eivät olleet tulleet kotiin yöksi, missä lienevät… Anselme on parhaillaan auraamassa Coironin tiet, kauppaan pitäisi päästä viimeistään keskiviikkona. Kaikki talvivaatteeni ovat Helsingissä, eihän sitä nyt Etelä-Ranskassa niitä tarvita enää maaliskuussa… Ensimmäinen »turisti» saapuu kyläilemään torstaina, sain sentään varoitettua kelistä. Ja just kun oli niiiin keväistä! Joten ystävät siellä Suomen hangissa, niin täälläkin!

Täällä taas

Kohta pari viikkoa taas täällä juustoamassa. Kun tulin 16.2., tiet olivat lumisohjoa tulvillaan, ajaminen oli hankalaa. Seuraavana päivänä satoi kaatamalla, sitä seuraavana aurinko porotti täpöllä, joten lumi ja sohjo sulivat muutamassa päivässä. Tuoksuu keväälle, linnut sirkuttelevat, purot solisevat. Aika erilaista kuin mitä Suomen päässä tällä hetkellä, siellä hankien keskellä.

Nyt pieni, punainen taloni on suht valmis, ainakin täysin asuttavassa kunnossa ja lämmin. Isosta huoneesta on mahtavat näköalat, tämän kuvan olen ottanut zoomilla kaukaa lammaslaitumilta. Bassetien talo on siis tuossa vasemmalla, oikealla näkyy vähän heinälato-korjaamo-paja-kanila-kanala-rakennusta, sen takana on vuohela ja ylälaidassa häämöttää La Mirande, se, missä alun perin asuimme. Parhaillaan rakennamme päätalon alakertaan juustolan viereen pientä juustokauppaa entiseen autotalliin (tuo musta aukko vaalean talon alakerrassa). Sen pitäisi valmistua viimeistään huhtikuussa.

Terassi vai uima-allas? Talon eteläpääty, jossa on siis olohuone, keittiösyvennys ja parvi, valmistui vasta talven mittaan, todennäköisesti juuri ennenkuin tulin, koska raksatarvikkeita on vielä terassilla. On satanut tosi paljon ja terassini lainehtii. Jacky oli asettanut »pitkospuut», että pääsisin kuivin jaloin sisälle. Ostin kuitenkin kumisaappaat, joten nyt ei haittaa, voin kävellä missä tahansa…

Laitoin ruokapöytäni ikkunan ääreen, jotta saan nauttia maisemista. Tähän olen juuttunut myös läppärilläni työskentelemään, koko ajan jotain mielenkiintoista katsottavaa. Tässä zoomattu kuva yhtenä kirkkaana aamuna, kun ensimmäisen kerran näin taas vuoret pitkästä aikaa sumuisten päivien jälkeen. Nämä ovat meiltä itään päin Alppien länsireunaa.

Aamulennot ajallaan… Aamuin illoin päällämme lentää lukemattomia reittikoneita. Sininen taivas on usein aivan ruudullinen.

Lampaat lähdössä aamulenkille. Ruokapöytäni äärestä voin seurata lampaitten elämää. Aamulla niiden on pakko – tällä hetkellä todellakin pakko – lähteä päiväksi ulos, vaikka olisivat paljon mieluummin sisällä heinää syömässä. Ruoho alkaa vasta vähitellen kasvaa, joten nälkäisinä ne iltapäivällä kotiin kipittävät.

Tämä näkymä on tiskatessani. Tuossa vasemmalla nurmikolla on yleensä kanoja ja kilejä, vähän kauempana aidan takana kutut. Joskus lampaat ovat tuossa tien poskessa, kun odottelevat sisään pääsyä.

Pari yötä sitten heräsin neljän aikaan hirmuiseen ukkoseen. Kuu kuitenkin kurkisteli makuuhuoneeni ikkunasta sisään ukkospilvien lomasta. Viime yönä oli myös hirmuinen myrsky, ulko-ovenikin oli lentänyt auki. Onneksi olin vielä hereillä, joten sain sen suljettua tiukasti. Aamulla myrsky oli jo rauhoittunut ja kaunis keväinen päivä nautittavana.

Kesätukka lampaille

Viime tiistaina meillä oli jokakeväinen lampaitten keritseminen. Ardelaine, ardèchelainen osuuskunta, kerii helmi-kesäkuun aikana yli 200 lähitilan lampaat, keräävät villat ja tekevät niistä vaatteita, patjoja, peittoja, tyynyjä… korkealuokkaisia »lähivillatuotteita».

Sunnuntaina oli vähän sateenuhkaista, joten lampaat ajettiin laitumelta kotiin varmuuden vuoksi jo silloin, märkiä lampaita on hankala keriä. Hyvä että ajettiin, sunnuntai iltana tuli hirmuinen ukkonen ja rankkasade, lampaat onneksi lampolassa kuivassa. Maanantaina ne päästettiin pihalle esileikkaamaan nurmikko, jonka olin luvannut ajaa loppuviikosta.

Ekologisia ruohonleikkureita

Tiistaina Julien, Patrick ja Claire Ardelainesta tulivat aamulla heti seitsemän jälkeen, pystyttivät laitteensa ja ryhtyivät hommiin. Meitä oli kuusi henkeä apuvoimina niin, että keritsijöiden ei tarvinnut muuta kuin surruttaa koneillaan. Lampola oli siirrettävillä seinämillä jaettu osiin niin että keritsemättömät lampaat olivat toisella puolella, kerityt toisella puolella. 

Kuin sillit suolassa…

Kerrallaan 40-50 lammasta ajettiin koirien avulla pieneen karsinaan lähelle keritsemispistettä ja siitä apuvoimat nappasivat yksitellen lammasta takajalasta kiinni ja käänsivät selälleen. 

Vuoroaan odottelemassa

Kun lammas istuu takapuolellaan nojaten sitä pitelevän ihmisen jalkoihin, se on ihan rauhallinen, siitä tuskin tarvitsee pitää kiinni. Siinä se sitten odottelee vuoroaan, tarvittaessa sen kynnet leikataan, siis täydellinen kauneushoitola.

 

Keritsijöillä on selkiään säästääkseen roikkulaite, pehmustettu koukku vieterin päässä, jossa voi rentona rötköttää. He pyörittelevät jaloillaan lammasta, sen pää on kerijän jalkojen välissä, pitää vain pitää huolta siitä, ettei lammas pääse ponkaisemaan jaloillaan pois otteesta. 

Pitkin rauhallisin vedoin he leikkaavat sähkökoneillaan villat, lampaat ovat ihan rauhallisina heidän käsittelyssään. Kaunista katseltavaa, kuin tanssia… Jalat ja polvet työskentelevät koko ajan ja pyörittelevät pehmeästi lammasta ilman mitään väkivaltaa. Minun työnäni oli kerätä villoja säkkeihin sitä mukaan kun lammas oli keritty.

Kesätukka kaikilla

Uskomattoman tehokasta touhua! Viidessä tunnissa nämä kolme olivat kerineet 430 lammasta! Puoli kahdelta oli lampaat keritty, päästetty ulos, kaikki tavarat pakattu autoihin, villat punnittu, vaatteet vaihdettu ja sitten oli aika istahtaa pöytään nauttimaan pitkä, vähän myöhästynyt lounas. Ja seuraavana päivänä seuraavalle tilalle ja sama homma samalla tehokkuudella.

Ranskalaiset syömingit

Ranskalaisten elämähän tunnetusti pyörii syömisen ympärillä. Kassaneiti puolenpäivän kieppeillä toivottaa »Bon appétit!» eikä »Bonne journée!», niinkuin muulloin, koska luonnollisesti kaikki häipyvät nauttimaan parin tunnin lounastaan kello kaksitoista. Kaupat, postit, pankit ovat silloin suljettu, koska kaikki (paitsi turistit) syövät silloin.

Basseteilla käy usein ruokavieraita, sunnuntailounaalla tai muuten vaan illalla. Omaa väkeä on jo seitsemän, joten tuosta vaan ilman mitään sen kummempia suunnitelmia illallinen järjestyy isollekin porukalle käden käänteessä. Näin tapahtui juuri pari päivää sitten kun tytär Emeline putkahti pihalle kahdeksan ystävänsä kanssa sunnuntai iltana ilman ennakkovaroitusta. Syöjiä yhtäkkiä 15! Ei mitään ongelmaa, Jacky alkoi avata torilta tuomiaan ostereita alkupalaksi, kellarista haettiin itsetehtyjä makkaroita ja pâtéita, juustolasta juustoa uunissa lämmitettäväksi salaatin kanssa, oma kani paistumaan uusien perunoiden kanssa… Sitten vielä leipää, juustoja, kirsikoita, mansikoita… Kaikki tulivat ravituiksi.

Huître (osteri), joita Jakcy tuo aina torilta, 

raikkaita, meren makuisia

Normaali kaava päivällisille on ensin ostereita epävirallisesti siinä keittiön pöydän ääressä seisten sillä aikaa kun valmistetaan lämmintä ruokaa. Jacky availee ostereita ja jakelee niitä sitä mukaa vieraille jutustelun lomassa. Juomana valkoviiniä. 

Saucisson (kuivamakkara), tässä torin tarjontaa

Vähitellen siirrytään nelimetrisen kastanjapuisen ruokapöydän ääreen. Kaikki auttavat kattamisessa, ei mitään hienostelua. Pöytään nostetaan saucisson-makkarat, pâté, caillette (jättilihapulla), kaikki itse tehtyjä omista sioista koko vuoden tarpeiksi. Näitä napsitaan leivän ja viinin kera. Pöydässä saattaa olla myös oliiveja ja cornichons (pikkukurkkuja).

Tarte au fromage de chèvre (vuohenjuustopiirakka)

Sitten seuraava alkupala, tarte au fromage de chèvre, omista juustoista tietenkin ja munat omilta kanoilta, ripaus timjamia ja loraus oliiviöljyä… Tämä syödään joko sellaisenaan tai vihreän salaatin kanssa. Salaatti tuodaan pöytään yleensä sellaisenaan, lehdet vain pestynä ja jokainen sekoittaa itse sekaan sinappi- tai majoneesikastikkeen. Salaatti on rapeaa, maukasta, mehevää, ei tarvitse mitään kylkiäistä makua antamaan.

Pot-au-feu (lihakeitto)

Vihdoin päästään pääruokaan. Talvella se on usein jotakin sianlihasta tehtyä, omista possuista tietenkin. Pot-au-feu on porissut tuntitolkulla kaminan päällä valtavassa kattilassa, samoin herkullinen linssipata. Usein lihapalat syödään erikseen, joko ennen tai jälkeen liemen tai mössön. Sian luut ovat antaneet muhevan maun. Yleensäkin ruoka on hyvin yksinkertaisista aineksista tehty, raaka-aineet vaan ovat niin loistoluokkaa. Omia tuotteita ovat siis myös kanat, kanit ja karitsat. Yllättävää minulle oli se, että täällä käytetään sumeilematta kamalan näköisiä itäneitä, pehmeitä perunoita paistettuina, ja ne ovat herkullisia! En ikinä olisi itse moisia käyttänyt, tunkiolle olisin kaaressa heittänyt. Paistettuihin perunoihin lisätään paljon valkosipulia ja persiljaa, siinä se. Uudetkin perunat aina paistetaan, täällä ei ole sitä harrasta »uudet perunat!» -kulttuuria kuin Suomessa. En ole koskaan maistanut täkäläisiä uusia keitettyinä, lienevätkö niin makeita kuin Suomessa. Lämpimän ruoan kanssa on useimmiten jotain vihannesta. Ihan käytännön syystä, eli iltalypsyn takia, ruoka usein itsekseen porisee sillä aikaa kun Estelle ja Jacky ovat lypsyllä. Mihinkään monimutkaiseen ei siis voi ryhtyä ainakaan illalla, ehkä sitten sunnuntaina lounasaikaan.

Eikä tässä vielä kaikki (vaikka itse olenkin jo kuukahtanut tässä vaiheessa)! Nyt tuodaan juustot pöytään ja porukka syö kuin ei olisi koskaan ruokaa aikaisemmin nähnytkään… leipää ja juustoa ja punaviiniä. Harmittavaa kun ei vatsani enää kykene kuin pieneen murenaan.

Täällä on tapana, että vieraat tuovat jälkiruoan, kakun, tortun, jäätelöä, mitä milloinkin. Usein myös hedelmiä, tällä hetkellä kirsikoita ja mansikoita, kohta persikoita ja aprikooseja. Sesonkia seurataan. Ja kaikki tämä ihanuus huuhdellaan viinillä alas. Viiden litran viinikanisterin hyvää pöytäviiniä maksaa 10-12 euroa!

Ruokailun jälkeen kaikki auttavat pöydän korjaamisessa. Pöytäliinaa ei käytetä, kaikki roskat kuten makkarankuoret, luut ym. sysätään pöydälle, josta ne sitten lakaistaan ruokailun päätteeksi pois ja eläimille ja pöytä pestään. Eikä jälkeäkään isoista syömingeistä!

»Kukko-rää-rää-kyyyyy!»

Ilmojen lämmittyä aloin vihdoin pitää kylpyhuoneen ikkunaa auki läpi yön. Mukavaa raikasta ilmaa leijui sisään, mutta siinä sivutuotteena sain myös uuden torkkuherättäjän… Kylpyhuone on kanalan puoleisessa päädyssä ja nyt joka aamu viiden jälkeen uniini sekoittuu epävireisen kukon epätoivoinen äänenavausyritys. Se ei todellakaan ole yksinkertainen puhdas »kukkokiekuu» vaan usein monitavuinen »kukko-rää-rää-kyyyyy» (piafmaisella ärrällä), jossa lopputavu lannistuu ja lopulta sortuu kokonaan. Joskus kiekaisu loppuu heti alkuunsa: »kukko-räää», äsh eiku uudelleen: »kuk-kuk-rääää-kyyyy…». Voi reppanaa! Olisikohan nuoren kukon äänenmurros? Mutta sisua on pojalla ja suuret luulot itsestään! Pari kertaa sieltä on tullut jokseenkin mallikelpoinen kiekaisu, joten ehkä tuolla harjoittelumäärällä jonain päivänä, tai siis aamuna… Jään odottelemaan.